Haku

Forest&Photonics 2018

7.6.2018

10. - 11. lokakuuta 2018
Kolin luontokeskus Ukko & Break Sokos Hotelli Koli, Yläkolintie 39, 83960 Koli

Forest&Photonics tapahtuma tuo ainutlaatuisella tavalla yhteen tieteen ja teollisuuden toimijat sekä merkittävät metsä- sekä teknologia-alan erityisasiantuntijat. Yhteisenä teemana ovat teollisuuden haasteet, mahdollisuudet ja ratkaisut sekä uusien verkostojen ja toimintamallien luominen. Tapahtuma on suunnattu metsä- ja teknologia-alan yrityksille, tutkijoille, liiketoiminnan kehittäjille sekä erityisasiantuntijoille.

Nyt jo neljännen kerran järjestettävä Forest&Photonics on kasvanut kansainväliseksi alan huipputapahtumaksi. Vuosittain vaihtuvat teemat pureutuvat ajankohtaisiin aiheisiin käsittäen metsä- ja teknologia-alan viimeisimmät trendit. Tämän vuoden aiheina ovat dronit sekä lidar-teknologia metsäteollisuudessa. Lisäksi perehdytään robotiikkaan ja automaatioon sekä biojalostamoiden uusiin fotoniikkaan pohjaaviin teknologioihin.

Tapahtuman teemoihin johdattelevat viidestä eri maasta saapuvat alan huippuasiantuntijat sekä Suomen viimeisintä teknologista kehityskärkeä edustavat toimijat kuten Valmet Automation, VTT, UEF ja Luonnonvarakeskus. Tapahtumaan pääset ilmoittautumaan täällä.

Forest&Photonics 2018 teemat
• Dronet & Big Data
• Robotiikka & Automaatio
• Fotoniikka-teknologiat biojalostamoille

Tätä on Forest&Photonics
• Asiantuntijoiden huippuesityksiä ja metsä- sekä teknologia-alan tuoreimmat kuulumiset
• Uusien verkostojen ja yhteistyön luomista
• Ratkaisuja, mahdollisuuksia sekä haasteita

Forest&Photonics 2017 palaute
• 93 % löysi uuden potentiaalisen yhteistyökumppanin
• 89 % aikoo osallistua myös Forest&Photonics 2018 tapahtumaan
• 97 % suosittelee Forest&Photonics tapahtumaa

Forest&Photonics 2018 puhujat

Keynote: Program Director Sari Tasa, Ministry of Economic Affairs and Employment of Finland, bioeconomy, cleantech, circular economy

• Status, latest news, test areas in Finland, collaboration with European counterparties, hot topics in drone area, Timo Lind, Arctic Drone Labs
• Hyperspectral imaging from seedlings to forest, and sawn goods, CTO Jouni Jussila, Specim
• Applications of lidar imagers in automated forestry and agriculture machinery, Founder Santiago Royo, Beamagine (Spain),
• Growing Needs for Accurate Road Data to Secure the Wood Logistics, Researcher Pirjo Venäläinen, Metsäteho
• Assessing tree quality and health using terrestrial point clouds, Professor Mikko Vastaranta, UEF
• How Drones Change Forest Planning, Ismo Hippi, Mosaic Mill & Jussi Rasinmäki, Simosol
• Use of open data in operative decision making in forestry field operations, Vesa Leppänen, Arbonaut
• Measuring and monitoring difficult or invisibleprocesses in the industry, forestry and energy sectors, CEO Patrick Ottoson, Radar Bolaget (Sweden)
• Next generation drones and AI related to Big Data analys, CEO Henri Klemmer, Hepta Group (Estonia)
• Towards Automated Driving, Senior Project Manager Matti Kutila, VTT
• 3D LIDAR sensors for robotics, autonomous vehicles and UAVs, CEO Sergey Sedykh, Vlabor Photonics
• Detecting windthrows with satellite data, Assistant Research Professor Jan Dempewolf, University of Maryland, the Department of Geographical Sciences (USA)
• Predicting Product Quality by Utilizing Imaging Measurements, Soft Sensors and Modeling, Joni Hattuniemi, Valmet Automation
• Disrupting environmental monitoring, Project Manager Aleksandra Karimaa, Gasera
• Augmented Reality (AR) - through Head Up Display"s - to off highway vehicles and machines, CEO Esteban Arboix, Optea (Sweden)


Joensuu Science Park Ltd. reserves the right to make changes to the programme.

Lisätietoja tapahtumasta: juha.purmonen@tiedepuisto.fi tai +358503543832. Muista seurata tapahtumaa Twitterissä @forestphotonics tai tapahtuman verkkosivuilla www.tiedepuisto.fi/fp.