Haku

Linnunmaa Lex, jotta asiakas voi keskittyä olennaiseen

3.12.2018

 

 

Digitalisaation oivaltavaa konkretiaa – sitä on Linnunmaa Lex yrityksenä ja tietokoneohjelmistona. Vuonna 2016 toimintansa aloittanut lakiseurantapalvelu laajeni ympäristöasioiden lakiseurannasta elintarviketeollisuuteen sekä talous- ja palkkahallintoon. Tulevaisuudessa kuntapuoli on kiinnostava mahdollisuus, sillä kuntapuoleen liittyy paljon lakikiemuroita ja uudistuksia, joista kuntien on pysyttävä kärryillä.

Lainsäädännössä tapahtuu koko ajan muutoksia, jotka vaikuttavat yritysten ja organisaatioiden arkeen. Jatkuvassa muutoksessa voi olla vaikea hahmottaa, mitkä lait ja säädökset lopulta ovat olennaisia yrityksen toiminnan kannalta. Tiedon tarve ei riipu yrityksen toimialasta tai koosta. Kyse voi olla niinkin arkisista asioista, kuten työlaeista, veroista, kirjanpidosta, palkanlaskennasta, laatujärjestelmän kriteerien täyttymisestä tai vaikkapa paljon puhuttaneen tietosuoja-asetuksen vaikutuksista.

- Linnunmaa Lex on verkkoselaimella toimiva lakiseurantapalvelu. Tehtävämme on pitää yritysten ja yhteisöjen vastuuhenkilöt ajan tasalla heidän toimintaansa koskevasta lainsäädännöstä ja siihen tulevista muutoksista, kiteyttää Linnunmaa Lexin toimitusjohtaja Elli-Inkeri Ryynänen.

Laadunvarmistusta

- Linnunmaa Lexin ammattilaisilla on hallintotieteiden erikoisjuristitutkinto. Sen lisäksi että työntekijämme ovat erikoistuneet joihinkin aihealueisiin, käytettävissämme on koko ajan myös Linnunmaa Oy:n vahva ympäristöasiantuntemus. Konkreettisesti vaikka niin, että kun juridiikan asiantuntija tarvitsee kemistin osaamista, se löytyy naapurihuoneesta.

Linnunmaa Lex seuraa, mitä lainsäädännössä tapahtuu sekä Suomen että EU:n tasolla - ammattilaisten joukko toimii kuin asiakkaidensa silminä ja korvina

- Uutiskirjeet, Suomen sähköinen säädöskokoelma, EU:n viestintäkanavat, jatkuvat koulutukset – tiedotuskanavia on paljon. Laajassa seurantatyössä pohdimme juuri nyt tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksia.

Seurantaan liittyy olennaisena laadunvarmistus. Työtä paiskitaan tiiminä, ja laadun varmistamiseksi asioiden ristiintarkastuksia tehdään koko ajan.

Samaa kieltä asiakkaiden kanssa

Linnunmaa Lexin asiakkaille ajantasaisen tiedon saaminen on tehty verrattoman helpoksi. Verkkoselaimella olevan palvelun käyttö on helppoa ja selkeätä. Mutta edes niin pitkälle nykyisen tai mahdollisen uuden asiakkaan ei tarvitse apua saadakseen mennä.

- Verkkoläsnäolo on hirveä tärkeätä. Some-kanavat ovat aktiivisessa käytössä ja chattipalvelun hyödyntämiseen kynnys on matalalla, Ryynänen luettelee. Myös asiakaskäynnit ovat olennainen osa Linnunmaa Lexin huolenpitoa asiakkaistaan.

Taksamittarikaan ei heilahda ensimmäisestä yhteydenotosta. Verkkopalvelun käyttäjä saa maksutta tukea ja neuvontaa sellaisissa asioissa, joihin voidaan vastata yleisemmällä tasolla hyvinkin nopeasti. Kun asiat vaativat syvempää paneutumista ja kysyjän asiaa ja tilannetta pitää kartoittaa tarkemmin, vaihdetaan yhteystietoja tulevaa varten.

Lakikieleen palvelussa ei kukaan kompastu, vaikka monelle kysyjälle laki on vieraampi ja arki tutumpi.

- Juristit ja insinöörit ovat oman alansa asiantuntijoita – meillä ei rakenneta siltoja, mutta juridiikan hanskaamme kaikissa tapauksissa. Tärkeä osa tehtäväämme on toimia eräänlaisena Suomi-Laki-Suomi-sanakirjana ja tehdä lakiasioista ymmärrettäviä.

Työlaki verkossa, tunnukset maksutta

Suomessa ihan jokaisen työnantajan on huolehdittava siitä, että työlainsäädäntö on työntekijöiden saatavilla työpaikalla. Paperille printattua lakitekstiä ei tarvita, sillä Linnunmaa Lex antaa tunnukset lakisisällön verkkopalveluun – maksutta.

- Työlainsäädäntö koskee kaikkia, talous- ja henkilöstöhallintoon liittyvillä lakiseurannan palveluilla on myös kysyntää. Esimerkiksi tilitoimistoissa ja tilintarkastusyrityksissä lakipykälien parissa työskentely on tuttua – niiden kautta eletään ja hengitetään arkea. Lakimuutoksia tulee kuitenkin koko ajan ja niiden seurannassa Linnunmaa Lex on mitä kustannustehokkain työkalu.


FAKTA: Linnunmaa Lex