Haku

Harrastuksesta sivutoimiyrittäjyyteen

Päivätyössään Joensuun kaupungin kansainvälisen koulutusliiketoiminnan parissa puuhaava Ville Nivalainen vaihtaa vapaalla sivutoimisen yrittäjän kenkiin. Vajaan kymmenen vuoden aktiivisesta harrastuksesta, frisbeegolfista, tuli miehelle liiketoimintaa, kun kahden muun osakkaan kanssa perustettu Obsidian Discs sai alkunsa vuonna 2014.

–Aloitimme kiekkojen valmistuksesta, mutta nyt painopiste on siirtynyt ratojen suunnitteluun ja alihankkijoiden kautta tuotettuun ratavarustukseen, kuten koreihin, opasteisiin ja heittoalustoihin. Laji keskittyy luonnollisesti vihertävään aikaan, joten Suomen pitkät, valoisat kesäillat antavat hyvin aikaa yritystoiminnalle, kertoo Nivalainen.

Työnantaja ei ole sivutoimiyrittämistä tuominnut – päinvastoin, henkilöstön ymmärrys yrittäjyydestä nähdään vain positiivisena ja silmiä avaavana asiana. Ratahankkeiden suunnittelu vaatii usein hauduttelua seuraavaan iltaan tai viikonloppuun, joten työtä pystyy hyvin jakamaan niin, ettei se päivätyötä häiritse.

 

Alkuvaiheilla Obsidian Discsin porukka osallistui Karelia AMK:n käynnistämään Draft-ohjelmaan, mistä he saivat yritysidealleen tervetullutta asiantuntijanäkemystä. 

–Varmasti kilpailut, joiden kautta voi saada tukea ideoiden kehittämiseen ja käytännön asioihin, auttavat yritystä suoraviivaisempaan lähtöön.

Nivalainen kertoo, että yrityksen kasvattaminen päätoimiseen yrittäjyyteen saakka vaatisi sen verran kansainvälistymispanostuksia, että ainakin tässä vaiheessa on tarkoitus jatkaa sivutoimisena – toki alaa koko ajan seuraten. 

–Kyllähän sivutoimiyrittäminen on siinä mielessä turvallinen vaihtoehto, että siinähän on vain mahdollisuuksia. Jos homma lähtee lentoon, niin voihan siinä olla mahdollisuus työllistää joku muu, jos itse ei halua päätoimiseksi yrittäjäksi ryhtyä.

Obsidian Discsin tuotteet perustuvat osakkaiden eli intohimoisten harrastajien näkemykseen hyvistä frisbeegolftuotteista, joten rima on korkealla.

–Aina ´liian hyvän laadun´ tekeminen ei kilpailutuksissa kannata, mutta seisomme strategiamme takana ja teemme vain sellaisia tuotteita, joita itse haluaisimme käyttää. Sivutoimiyrittäjinä tämä on ollut meille oikea tie.

Tutustu myös näihin

Osallistu liikeideakilpailuun!

Lue lisää »

Tarina: Apila Group

Lue lisää »

Tarina: Collapick ja Ponniste

Lue lisää »