Haku

Matka alkujuurille

Teknologiakeskusten viriäminen Suomessa alkoi 1980-luvulla. Vuosikymmenen puolivälissä otettiin myös Joensuussa ensimmäiset askeleet kohti Tiedepuiston syntyä. Kaupungin työryhmä kävi tutustumassa Ranskassa sikäläiseen toimintaan, mutta vielä tuolloin kaupungin puitteissa ei kuitenkaan ollut resursseja tiedepuiston tai teknologiakeskuksen perustamiseen.

Samaan aikaan myös yliopistomaailmasta oli jo tehty aloitteita mekanismin luomiseksi, jolla perustutkimusta ja yritystoimintaa saataisiin lähennettyä.

- Vuonna 1988 yritimme uudemman kerran ja silloinkin aloitteentekijänä oli Joensuun Yliopisto rehtori Kyösti Pulliaisen johdolla. Tällä kertaa vauhtia käytiin ottamassa Ruotsissa. Pikkubussilla matkustimme Umeån, Luleån ja Tukholman teknologiakeskuksiin. Myös Otaniemessä käytiin, muistelee tuolloin kaupunginsihteerinä toiminut, nykyinen Joensuun kaupungin kehitysjohtaja Heikki Soininen.

Näkemys muotoutui ja hyödyt koettiin tarpeeksi suuriksi. Joensuun Tiedepuiston perustamista ryhdyttiin valmistelemaan Joensuun kaupungin, Joensuun Yliopiston sekä Pohjois-Karjalan Maakuntaliiton edustajien kesken.

Joensuun Tiedepuisto Oy:n perustava yhtiökokous pidettiin syyskuussa 1989 ja hallitus piti järjestäytymiskokouksensa 25.9.1989.

Osakepääomasta kaupungin osuus oli 40 prosenttia, Pohjois-Karjalan Maakuntaliiton 30 prosenttia ja Yliopiston tukisäätiön osuus 30 prosenttia. Koska tavoitteena tuolloin oli tehdä Tiedepuistosta maakunnallinen toimija, ei kaupungille saanut muodostua osake-enemmistöä.

Strategiatyötä ryhdyttiin kehittelemään ja ensimmäisen luonnoksen yhtiön kehittämissuunnitelmaksi valmisteli alkuvaiheen toimitusjohtaja Seppo Hölttä jo 9.11.1989. Suunnitelmassa esitettiin myös tavoitetila vuodelle 2000.

- Aika perusteellisesti siinä työskenneltiin. Parin päivän turneita pidettiin useampiakin, että saimme yhtiön tavoitteet ja tarkoitukset paperille ja miksei myös sisäistettyä ne sille porukalle, joka oli mukana, Soininen kertoo.

Jo tuolloin toiminnan laajentumisvaiheen keskeisenä tavoitteena oli toimitilojen rakentaminen. Oli myös varauduttava siihen, että yliopiston tietojenkäsittelyopin laitos voisi siirtyä rakennukseen.

Yhtiön rekisteröitymisen 11.4.1990 jälkeen hyväksyttiin sen ensimmäinen strategia, jota Soininen jälkikäteen ajateltuna pitää hieman raskaana. Strategiaan kirjattiin toimitilojen lisäksi esimerkiksi vahvuusalueet.

Kaupungin elinkeinopolitiikan lähtökohtana oli jo pitkään ollut koulutus ja sen kytkeminen yliopiston erityisalueisiin.  Tarkoituksena oli koulutuksen ja tutkimuksen kaupallistaminen ja sen saattaminen yritysmuotoon.

- Tuolloin tietojenkäsittelytiede oli se vahvin alue, mutta tekniikka kehittyy ja tiedot lisääntyvät ja sen mukaan eletään. Uusia lupaavia aloja on tullut ja tulee, Soininen luonnehtii.

- Alkuvaiheessa toimittiin Medix Biochemican tiloissa vuokralla, mutta tilat kävivät aika äkkiä pieniksi. Pohjois-Karjalan kehitysyhtiön ajauduttua ahtaalle Tiedepuisto osti osakkeet ja toimitilat siirtyivät kehitysyhtiön tiloihin Teollisuuskadulle.

Louhelan koulusta uudisrakentamiseen

Alun perin verkostoitumisen periaatteelle kehitellyn Tiedepuiston toiminta laajeni 1990-luvun puoliväliin mennessä, jolloin todettiin, että pelkällä verkostomallilla konsepti ei toimi.

- Totesimme, että tarvitsemme kunnolliset fyysiset tilat yhteisölle. Kaupungilla vapautumassa ollut Louhelan koulu luovutettiin yhtiön käyttöön. Aluksi siellä toimittiin vuokralla, mutta yhtiö päätyi lopulta ostamaan kiinteistön, Soininen muistelee.

Jo alkuvaiheessa tiloihin saatiin useita yrityksiä, joista merkittävä osa toimii yhä rakennuksessa.

- Yksi hauska detalji on tiloissa toimiva Blancco Oy. Muistampa kuinka pojat aloittivat pienessä kopissa. Kaksi kaveria siinä oli vääntämässä. Lopulta he saivat yritystuoteidean ja vähän rahoitusta. Nyt yritys on laajentanut tilojaan yli 100-kertaiseksi, Soininen hymyilee.

Joensuun kaupungin tavoitteena oli saada aikaan tiedepuisto, joka hyväksyttäisiin Teknologiakeskusten liiton TEKEL:in jäseneksi.

- Tällä oli merkitystä kaupunkien silloisten kehitysmittareiden pisteytyksiin, Soininen toteaa.

Tiedepuisto hyväksyttiin TEKEL:in hallituksen 23.3.1994 tekemällä päätöksellä TEKEL:in täysivaltaiseksi jäseneksi ja näin Joensuun Tiedepuiston ympärille saatiin luotua myönteistä ilmapiiriä 

Tuolloisia Louhelan koulun tiloja ryhdyttiin peruskorjaamaan, mutta korjaustyössä säästettiin kalliisti. Aika pian nimittäin aloitettiin ensimmäisen vaiheen rakennusinvestoinnin suunnitelman hahmotteleminen aiempien tilojen käydessä ahtaiksi. Asemakaavamuutosta ja rakennusoikeutta haettiin. Soinisen arvion mukaan sitä tuli silloisen käsityksen mukaan runsaasti.

- Kuvittelimme tuolloin, että enempää ei tarvita.

Ensimmäisen rahoitusvaiheen neuvottelut olivat vaikeat. Rahoituksen selvittäminen ja varmistaminen vei aikaa enemmän kuin kukaan oli uskonut ja laajentamisen aloittaminen lykkääntyi vuodella alun perin suunnitellusta.

 - Lama oli vielä käytännössä päällä. Valtiolta oli hankalaa saada uskottava rahoituskuvio. Neuvotteluja käytiin opetus - ja työvoimaministeriössä. Opetusministerinä tuolloin toimineen Olli-Pekka Heinosen ennakkoluulottoman asenteen ansiosta Yliopisto sai tiloja tietojenkäsittelytieteen laitokselle ja kasvitieteen laitokselle, Soininen kuvailee neuvottelujen kulkua.

Laajentumissuunnitelmaan sisältyi myös tiloja ammattikorkeakoululle, jonka viestinnän koulutusohjelma sovittiin sijoitettavaksi Tiedepuiston tiloihin.

Kiitoksensa ansaitsee Soinisen mukaan neuvotteleva virkamies Juha Mäntyvaara, joka otti asian hoitaakseen muiden vanhakantaisten byrokraattien vastustuksesta huolimatta.

- Uskottavuuden saaminen oli siinä vaiheessa todella työlästä ja usko tähän hommaan oli heikko, Soininen toteaa.

Louhelan koulun purkaminen käynnistyi syyskuussa 1999 ja vanhasta rakennuksesta jäivät lopulta siivet rungoiksi. Osa yrityksistä muutti kokonaan pois ja osalle haettiin sijoituspaikkoja olemassa olevasta rakennuskannasta.

- Seuraavat kaksi vuotta olikin sitten aikamoista muuttorumbaa. Jotkut yritykset muuttivat kahteenkin kertaan sinä aikana, kun vaiheittain saneerattiin. Oli mukava havaita yritysten suunnalta sitkeys ja halu pysyä tässä, Joensuun Tiedepuisto Oy:n asiakkuuspäällikkö Anna-Maija Kivi palaa menneeseen.

Vaikka pääaulan kahta puolta sijaitsevista siivistä kaksi alinta kerrosta jäivätkin entisestä Louhelan koulun rakennuksesta rungoksi uudelle, niin mitään päälle näkyvää vanhasta ei ole jäljellä.

- Saneeraus valmistui joulukuussa 2000 ja 2001 vuoden alussa aloitimme tässä ykkösvaiheen uudisosassa, Kivi kertoo.

Ensimmäisen laajennusosan valmistuttua Tiedepuistolle muutti siellä jo aiemmin toimineita sekä myös uusia yrityksiä. Yritysten lisäksi tiloihin sijoittui Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelma, tietotekniikan opetustoimintoja, aikuiskoulutustoimisto sekä media-alan projektit. Edelleen myös Joensuun yliopiston tietojenkäsittelytieteen opetus sekä yliopiston kasvibiotekniikan ja luonnonainetutkimuksen laboratoriot siirtyivät Tiedepuistolle.

Osaamiskeskustoiminta syntyy

Ensimmäinen osaamiskeskusohjelma (OSKE) aloitti Suomessa vuonna 1991.

- Kuuden ministeriön yhteishankkeen tarkoituksena oli luoda ja toteuttaa innovaatiopolitiikkaa. Ensimmäistä ja oikeastaan toistakin ohjelmakautta voidaan pitää alueellisen kehittämisen lippulaivoina, Pohjois-Karjalan puu - ja metsä osaamiskeskusohjelman johtajana vuosina 1995-2004 toiminut Juhani Huittinen selventää.

Paikallista osaamiskeskustoimintaa käynnisteltiin Joensuun Tiedepuiston hallinnoimana vuoden 1995 aikana. Aluksi toiminnan vetäjänä työskenteli Antti Asikainen, mutta hänen siirryttyään yliopistolle Puiseva-ohjelmaan, puikkoihin tarttui Juhani Huittinen.

Toimintaa käynnisteltiin kahden kärjen taktiikalla niin sanotun Pessin paperin pohjalta kaksinapaisena verkosto-osaamiskeskuksena. Prosessiteknologian osaamisen kärki oli Lappeenrannassa ja metsätalouden sekä muotoilun osaamisen keskus Joensuussa.

- Puhtaalta pöydältä siinä aloiteltiin. Vähän toista miljoonan perusrahoitus oli osoitettu ja se jakautui kahtia Joensuun ja Lappeenrannan kesken, Huittinen kertoo.

Alkua Huittinen kuvailee hapuiluksi sekä valmistautumiseksi uuteen ohjelmakauteen. Vanhaa kautta ehdittiin toteuttaa vain kaksi vuotta, mutta merkittävää Huittisen mukaan on se, että osaamiskeskusohjelmatietämys muotoutui tuona aikana hyväksi.

 - Saimme aikaiseksi hyvät hakemukset seuraavalle kaudelle.

Toiselle ohjelmakaudelle Pohjois-Karjalan osaamiskeskukseen saatiin kaksi osaamisalaa; puuteknologia ja metsäosaaminen sekä muovi - ja metallialat. Molemmat organisoitiin Joensuun Tiedepuistossa omaksi osaamiskeskuksekseen.

Puuteknologia ja metsäosaaminen sekä muovi - ja metallialat osaamiskeskukseen.

- Tässä haettiin näitä meidän vahvuusalueita, Soininen selventää.

- Useita OSKE:en liittyviä hankkeita käynnistettiin. Oli esimerkiksi tietotekniikka-alan, - sekä puualan kehittämishankkeita. Vuoden 1999 kärkihankkeena käynnistettiin korkean teknologian puuverstas Puugian suunnittelu, Huittinen sanoo.

Projektisihteeri Taru Härkösen mukaan puuteknologiakeskuksen tavoitteena oli saada aikaiseksi paikka, missä pystyttäisiin kehittelemään puusta erilaisia tuotannollisia tuotteita.

- Lähtökohtana oli luoda luottamuksellinen paikka, johon yrittäjä voi tuoda kehitettäväksi tuotteita ja testattavaksi uusia tuotannolliseen tarkoitukseen tarkoitettuja prototuotteita tai jopa ideoita, Härkönen luonnehtii.

Puu - ja metsäosaamisen kehittäminen oli Heikki Soinisen mukaan ollut jo pitkään tavoitteena.

Muovi - ja metallipuolen historian taipaleen merkittäviin käänteisiin kuuluu Itä-Suomen muovimetallikeskuksen perustaminen toukokuussa 1995. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu oli aloittanut vuonna 1993 sen suunnittelun ja seuraavana vuonna määriteltiin muovimetallikeskuksen tavoitteet.

- Muistan Meriläisen Juhanin kommentin, kun hän totesi, että muovi -ja metallialasta pitää saada osaamiskeskus, joten lähdimme tekemään toimialakartoitusta, Itä-Suomen muovimetallikeskuksen vetäjänä toiminut Jyrki Peltomaa muistelee.

Messuilla Frankfurtissa piirrettiin verkostokaavio, jota Peltomaan mukaan kutsuttiin Frankfurtin hämähäkiksi.

- Näimme vähitellen, että tällä toimialalla on paljon yrityksiä ja se on merkittävää. OSKE-hakemus saatiin läpi ja vuonna 1999 toiminta käynnistyi, Peltomaa kertoo.

Muovi - ja metallialojen osaamiskeskusohjelman asiantuntijuuspalvelut ostettiin aluksi Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulun hallinnoimalta Itä-Suomen muovi- metallikeskukselta.

- Näin toimittiin noin vuoden verran, kunnes vuonna 2001 Itä-Suomen muovi-metallikeskus siirtyi Tiedepuiston tulosyksiköksi. Vuonna 2003 sen nimi muutettiin Imteciksi uusien tilojen valmistuttua, Taru Härkönen kertoo.

Pastasihdillä luonnonkuitukomposiitin valmistukseen

 Joensuun keskustan tuntumassa sijainneiden Puugian toimitilojen toiminta puolestaan käynnistyi huhtikuussa 2000.

- Puugian koetehdasta rakennettiin 2001 ja sen avajaisia vietettiin tammikuussa 2002, Joensuun Tiedepuiston hallintosihteerinä nykyisin toimiva, tuohon aikaan äitiysloman sijaisena projektisihteerinä Puugiassa työskennellyt Raili Timonen muistelee.

Erityisen tärkeänä hankkeena hän muistaa vuonna 2000 alkaneen luonnonkuitukomposiittihankkeen, joka palkittiin vuonna 2003 Inno-Suomi -kunniamaininnalla. Idea luonnonkuitukomposiitin tuotteistamisesta voitti niin ikään Pohjois-Karjalan maakunnallisen Inno Suomi 2003 -kilpailun.

Luonnonkuitukomposiittihanke käynnistettiin tuolloisessa Puuteknologiakeskus Puugiassa yhteistyössä Joensuun Yliopiston kemian laitoksen sekä silloisen muovi - ja metallialan kehittämiskeskus Imtec:n kanssa. Perustutkimus tilattiin Totaldesign Oy:ltä.

- Kolmisen kuukautta minä tutkin, että onko alkuperäisessä ideassa järkeä eli voidaanko luonnonkuituja ja muoveja yhdistää sillä tavalla järkevästi, että otetaan luonnonkuiduista lujuus ja muoveista muovattavuus, Totaldesign Oy:n teollinen muotoilija Heikki Koivurova muistelee.

Tulos näytti positiiviselta ja hanke polkaistiin toden teolla käyntiin. Tutkimus aloitettiin Joensuussa käytännössä tyhjästä.

- Vaimolta varastin pastasihdin ja siihen työtilaan missä me silloin olimme, oli edelliseltä talonmieheltä jäänyt pulsaattoripesukone. Otimme sen käyttöön ja niillä vehkeillä teimme ensimmäiset luonnonkuitukomposiittireseptit, Koivurova nauraa.

Rahoituksen saaminen oli hankalaa ja ensimmäisten tuotantolaitteiden metsästys olikin Koivurovan mukaan lähes roskisdyykkausta.

- Vuonna 2001 perustimme osakeyhtiö Karelinen viemään tätä hommaa eteenpäin ja sen puitteissa valmistetaan luonnonkuitukomposiittia edelleen.

18.11.2003 Koivurova, Pakarisen Timo ja Kuivalaisen Yrjö matkustivat Helsinkiin pokkaamaan Inno Suomi -kunniamaininnan itse tasavallan presidentti Tarja Haloselta.

Inno Suomi -kunniamaininta luonnonkuitukomposiitille vuonna 2003.

- Olimme aika mustiinpuettuja ja jäykkiksiä. Kyllä siinä kämmenet hikosivat, vaan oli se jännä ja juhlava hetki, Koivurova hymyilee.

Puugian hallinnoimana luonnonkuitukomposiittien valmistaminen ja tuotteistaminen päättyi keväällä 2005, jonka jälkeen luonnonkuitukomposiittien valmistamisesta on vastannut Kareline Oy Ltd.

Osken uudet ajat 

Uusi osaamiskeskusohjelmakausi käynnistyi vuoden 2007 alussa ja se toi mukanaan uudet tuulet myös Pohjois-Karjalan osaamiskeskusohjelmaan.

- Hakua ryhdyttiin käynnistelemään jo hyvissä ajoin. Oli selkeää, että vaatimukset ja kriteerit uudelle osaamiskeskukselle tulevat muuttumaan ja sillä konseptilla, millä aikaisemmin olimme mukana, ei olisi päästy enää mukaan, Joensuun Tiedepuisto Oy:n Asiantuntijapalvelut -yksikön johtaja Aki Gröhn kertoo.

Alun perin osaamiskeskusten määrää oli tarkoitus vähentää rajusti, jolloin Joensuu olisi saattanut tippua kokonaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan lopulta vaatimuksena oli muodostaa paikkakuntien kanssa yhteisiä klustereita.

- Tällä tavoin oli mahdollista tuoda eri paikkakuntien osaamista yhteen. Huippuosaaminen ja kansainvälistyminen tulivat myös tärkeiksi kriteereiksi, Gröhn jatkaa.

Pohjois-Karjalasta lähdettiin laajalla rintamalla panostaen omiin vahvuuksiin. Viidestä eri hakemuksesta neljä pääsi loppuun saakka. Ohjelmakaudella 2007-2013 Pohjois-Karjala on mukana neljässä eri osaamiskeskusohjelmassa, jotka ovat Uusiutuva metsäteollisuus-, Asumisen-, Energiateknologian- sekä Nanoteknologian klusteriohjelmat.

Neljä osaamiskeskusohjelmaa, neljä valtakunnallista klusteria.

- Puu - ja metsäpuoli pilkottiin eri klustereihin. Muovi - ja metallipuolen osaamisen keihäänkärjellä jatketaan Nanoteknologian sekä Asumisen klusterissa, Gröhn kuvailee muutoksia.

Yhteistyötä tehdään muun muassa Jyväskylän, Tampereen, Oulun, Lappeenrannan, Turun sekä pääkaupunkiseudun kanssa. Gröhn ei koe, että eri kaupungit olisivat ikään kuin uhkana toisilleen, vaan eri osaamisaloja pystytään uudella kaudella hyödyntämään paremmin.

- Yhteistyötähän on tehty jo aiemminkin, nyt vain entistä tiivistetymmin, jos mahdollista. Tässä on paremmat mahdollisuudet hyödyntää toinen toisensa osaamista. Yhdessä saamme volyymia ja näkyvyyttä kansainvälisesti. Eivätkä nämä ole päällekkäisiä vaan toisiaan täydentäviä, joista muodostuu tietty kokonaisuus, Gröhn toteaa.

Tukevasti jaloillaan kohti tulevaisuutta

Aikoinaan kun Tiedepuiston käynnistymistä aloiteltiin, niin tulijoita asiantuntijatehtäviin tai hankkeisiin ei Soinisen mukaan juuri ollut.

- Nyt kun Tiedepuistolle haetaan uusia osaajia, niin kiinnostusta on kovasti. Yleinen arvostus ja uskottavuus ovat siis siinäkin mielessä kasvaneet, Soininen pohtii.

Jotkut asiat syntyvaiheilla hahmotellun strategian perusteella ovat toteutuneet toisin kuin silloin arveltiin ja tekninen kehitys puolestaan on edennyt nopeammin kuin osattiin odottaa.

- Pääosin yhtiön toiminta on edennyt suunnitelman mukaisesti, Soininen toteaa.

Luonnollisesti myös erinäisiä ongelmia pitkälle taipaleelle mahtuu.

Myös Joensuun Tiedepuisto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Seppo Eskelinen kokee Joensuun Tiedepuiston kokonaisuudessaan onnistuneeksi.

- Täällä esimerkiksi yrityselämä ja koulutus kohtaavat päivittäin, Eskelinen puhuu ja viittaa ammattikorkeakoulun ja yliopiston sijoittumiseen Tiedepuistolle.

Yrityshautomolla on ollut iso merkitys Tiedepuiston toiminnassa.

- Alusta saakka myös yrityshautomolla on ollut iso merkitys Tiedepuiston toiminnassa, Eskelinen sanoo.

Sekä Eskelinen että Soininen pitävät Joensuun Tiedepuiston etuna ja hyötynä sen erinomaista sijaintia.

Haasteet eivät koskaan lopu

Joensuun Tiedepuiston Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Jari Lauronen näkee Tiedepuiston tämänhetkisen tilanteen hyvänä.

- Organisaationa pyrimme olemaan sellainen, johon liitetään uusi ja innovatiivinen toiminta. Meidät on tunnettu siitä, että täällä yhteistoiminta sujuu ja uusia juttuja syntyy. Tätä pyritään myös tulevaisuudessa tehostamaan ja kehittämään. Kehittäminenhän ei koskaan lopu, Lauronen pohtii tulevaisuutta.

Laajentuminen jatkuu

Ensimmäisen laajentamisvaiheen jälkeen Tiedepuiston Länsikadun rakennusten kakkosvaiheen rakentaminen käynnistettiin miltei välittömästi ensimmäisen vaiheen valmistumisen jälkeen.

- Kokoajan oli näkemys, että pitää panostaa tulevaisuuden rakentamiseen, Soininen kertoo.

Toinen laajennus valmistui kesäkuussa 2002. Kolmas laajennusvaihe jaettiin kahdeksi vaiheeksi, jonka A-vaiheen rakennustyöt valmistuivat marraskuussa 2006 ja B-vaihe loppuvuodesta 2008.

- Tilojen menekki on tähän mennessä ollut hyvä. On ollut positiivista, että tilat ovat täyttyneet tavallaan olemassaolollansa, Anna-Maija Kivi miettii.

Seuraavan rakennusvaiheen myötä tälle tontille varattu rakennusoikeus on käytetty ja uusi kaavoitus joudutaan käynnistämään, kertoo Seppo Eskelinen.

- Edelleen kokonaisuus haluttaisiin pitää mahdollisimman kompaktina. Strategian mukaan meidän olisi oltava edelläkävijä ja jokaisen rakennusvaiheen myötä pitäisi pystyä luomaan jotain uutta toimintaympäristöön, hän toteaa.

Asema-kaavan mukaista rakennusoikeutta Joensuun Tiedepuistolla on yhteensä 40 000 kerrosneliömetriä.

Tiedepuiston nelosvaihe vahvistaa Joensuuta yrityspaikkakuntana

Nelosvaiheen urakkasopimukset allekirjoitettiin 31.8.2010. Parkkitalon ja Tiedepuiston nykyisten rakennusten väliin nouseva viisikerroksinen laajennusosa tuo Joensuun Tiedepuistolle uusia yritystiloja yli 5600 neliötä. Työpisteitä on viidessä kerroksessa yhteensä noin 500.

-Vuokratilat ovat tarkoitettu normaaleja toimistotiloja tarvitseville organisaatioille ja yrityksille. Pääosa noin 3-40 hengen toimijoille, mutta pystymme vastaamaan myös suurempaan tilatarpeeseen, Lauronen sanoo.

-Muunneltavia, moderneja toimistotiloja sisältävä laajennusosa mahdollistaa uusien yritysten sijoittumisen Joensuuhun sekä nykyisten yritysten laajentumisen vahvistaen näin Joensuuta yrityspaikkakuntana, Lauronen jatkaa.

Lisätilaa tarvitaan, sillä Joensuun Tiedepuistolla on jo ollut vaikeuksia tarjota kasvutilaa osalle nykyisissä rakennuksissa toimiville yrityksille.

-Asiakasmäärä on kasvanut kohisten. Erityisesti isot yhtenäiset tilat ovat hyvin haluttuja. Tarvitsemme lisää tilakapasiteettia, jotta pystymme vastaamaan kysyntään ja tuomaan näin myös uusia työpaikkoja kaupunkiin, kertoo Lauronen.

Alustavien arvioiden mukaan Tiedepuiston 4-vaiheen laajennusosasta tilojen vuokraamista suunnittelevat yritykset toisivat Joensuuhun noin 50-100 uutta työpaikkaa.

Kaikkiaan 4-vaihe käsittää noin 10 000 kerrosneliömetriä. Valmistumisen jälkeen Tiedepuiston rakennuskanta Länsikadulla on noin 40 000 kerrosneliömetriä.

Nelosvaiheen rakentaminen käynnistyi 1.9.2010. Työt saatiin valmiiksi 4A-rakennuksen osalta tammikuussa 2012 ja 4B-rakennuksen osalta maaliskuussa 2012.

Tekstin pohjana Anna Kumpulaisen vuonna 2007 Joensuun Tiedepuisto Oy:lle keräämä aineisto ja kirjoitus "Joensuun Tiedepuisto Oy:n alkujuurilla".  Tekstin loppuun on helmikuussa 2015 päivitetty 4-vaiheen rakennusten valmistumisajankohdat.